tiistai 15. tammikuuta 2008

South Side

Viime blogista on taas hetki vierahtanyt, meilla kun on tama meno ollut suhteellisen hektista. Paatettiin kuitenkin viipya Mui Ne:ssa yhteensa 4 yota, eli meidan pisin yksittainen jaksomme koko lomalla. Kahdessa eri majapaikassa tosin majoituttiin ensimmaisen yon hatamajoituksen takia. Mui Ne:ssa olikin loppujen lopuksi tosi kivaa, ja se tahdin vaihdos oli hyvaa vaihtelua jatkuvalle reissaamiselle. Akut latautuivat ainakin mukavasti rannalla loikoillessa. Kaytiin yhtena paivana ihan kunnon pyoralenkilla paikallisen kalastajakylan lapi ja loydettiin tosi hiljainen ranta jolla oli vain muutama ranskalaisturisti. Kaytiin myos hiekkadyyneilla, mutta aurinko paasi pikkaisen polttamaan molempia suojauksesta huolimatta...pieni muistutus, etta ollaan lahella paivantasaajaa.



Itse Mui Ne Beach:han oli upea, joskin todella kaupallinen myos. Itse kylassa myos joka ikinen myyja yritti jollain tavalla kiskoa ylihintaa, ja paikan hintataso oli muutenkin muuta maata korkeammalla, etenkin majoituksen suhteen. Vastapainona mitaan ei tarvinnut miettia ja kaikki sujui todella helposti. Niin, ja myos Jugi meni 8 euron hintaiseen tunnin kestavaan kokovartalohierontaan laavakivineen kaikkineen. Luonnollisesti Minttukaan ei voinut vastustaa ja oli hierottavana viereisella penkilla.



Mui ne:sta siirryimme sitten Vietnamin suurimpaan kaupunkiin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin, Vietnamin suurimpaan kaupunkiin. Jalleen kerran loysimme halvan ja hyvan majoituksen minuuttien sisalla kaupunkiin saapumisesta. Saigon on tosi lansimaalainen paikka verrattuna muuhun Vietnamiin, ja kasvaa hurjaa vauhtia viela nykyisesta 6 miljoonasta asukkaastakin ylospain. Aika siistia taalla, siis ei sotkuista, paitsi etta New Yorkin tapaan roskat heitetaan kadulle noutoa varten...aivan, rottia siis kylla nakyy, sellaisia pienen koiran kokoisia. Kaupungin keskusta on ruokailun suhteen muuta maata kalliimpi, mutta alle kilsan paassa on halpojakin paikkoja. Kalliissa siis joutuu maksamaan kahden hengen illallisesta viineineen n. 20 egee. Halvassa voi selvita 6 eurolla.



Ensimmainen paiva Saigonissa tosiaan vaan kierreltiin kaupungilla ja kaytiin taide- ja sotahistorian museoissa, jotka olivat todella mielenkiintoisia, etenkin sodasta kertova museo. Tottakai kerronta oli melko yksipuolista, mutta silti jaksoi hammentaa amerikkalaissotilaiden ja etenkin sotakoneiston brutaalius. Ns. Agent Orangea kylvettiin joka paikkaan, ja sen vaikutukset nakyvat vielakin (mm. Chaun tehtaalla eraan tyontekijan veli on synnynnaisesti vammautunut tod. nak. juuri kyseisen kemikaalin takia.



Toisena paivana menimme ohjatulle retkelle Mekongin suistolle, jossa paasimme maistelemaan hedelmia ja kookoskarkkeja ja kiertamaan kanaaleja soutuveneella. 5 eurolla reissu oli kylla hintansa vaarti, etenkin kun sisalsi lounaan. Tosin tilasimme kokonaisen elefantinkorvakalan poytaamme, joka nosti tietenkin laskua mutta samapa tuo.



Mekongin jalkeisena aamuna kuljettaja haki meidat autolla Cu Chiin Chaun sedan tehtaalle, jossa Chau meita odottelikin. Chau naytti meille koko tehtaan, joka on epailematta hienompi ja mukavampi paikka tyoskennella kuin monet kotimaiset tehtaat. Tyolaiset tekevat 8 tuntia paivassa, ylitoista 200% palkka, ruokailu sisaltyy hintaan samoin kuin sairasvakuutus ja terveydenhuolto seka halutessa myos majoitus laheisessa asuntolassa. Tehtaalla on tehty mm. North Facea, Columbiaa, Abercrombie & Fitchia, Dieselia, Nikea yms. Eli vaatteita. Tasta siirryimme Chaun sedan asunnolle, joka oli todella upea talo lahella tehdasta. Illaksi menimme ensin muutaman tehtaalla tyoskentelevan kaverin kanssa syomaan, ja ruokapaikalta lahtiessa vastaan kaveli ihka oikea norsu! Tasta siirryimme sitten muutaman tehtaalla tyoskentelevan tyton luokse kylailemaan; samalla paasimme nakemaan kuinka normaalit vietnamilaiset elavat. Oli kylla todella hauskaa ja opettavaista, onneksi Chau oli viela tulkkaamassa. Tytoille oli melkoinen hammastys, kuinka Minttu sai vapaasti paattaa mita teki ja puhui, eika Jugi paattanytkaan kaikesta.



Tokana paivana Cu Chissa kavimme Chaun kanssa Cao Dai-uskonnon temppelilla, samoin kuin buddhalaisten temppelilla eraan kukkulan rinteella. Cao Dai on paikallinen uskonto joka sekoittaa ainakin islamia, kristinuskoa, budhhalaisuutta, taolaisuutta, kungfutselaisuutta ja paikallista spiritualismia. Pyhimyksia ovat mm. Jeesus, Buddha, Muhammed, Mooses ja uskokaa tai alkaa, Victor Hugo. Uskonnolla on useita miljoonia seuraajia Vietnamissa. Temppeleilta siirryimme Cu Chi:n tunneleihin, jotka Viet Cong rakensi Vietnamin sodan aikana, ja josta VC hyokkaili amerikkalaisten kimppuun oisin. Oli kylla aika ahdasta meininkia, kummallakin tuotti vaikeuksia navigoida tunneleissa, Chau ei meinannut kaikkiin edes mahtua. Naimme myos kaikenlaisia ansoja, joita VC kaytti, aika rankkoja olivat. Ei ihme etta sotilaat tulivat hulluiksi tuossa sodassa. Tosin niin varmasti sodissa yleensakin. Cu Chi:sta takaisin Chaun sedalle josta taas sitten palasimme Saigoniin, jossa kavimme syomassa ja vahan shoppaamassa. Nyt taasen nukkumaan. Huomenna on viimeinen kokonainen paiva Vietnamissa, torstaina onkin sitten lahto Singaporeen jossa vierahtaa pari yota ennen lentoa Kiinaan. Matka lahenee loppuaan, harmi kylla, silla hauskaa on ollut!

Jugi ja Minttu

Ei kommentteja: